Lima (Peru)

Lima on Perun pääkaupunki kolmen joen laaksojen risteämäkohdassa Tyynen valtameren yläpuolella, maan länsirannikolla. Kaupungin ilmasto on leudon ja lämpimän välimaastossa lämpötilojen pysytellessä kesällä (joulu-maaliskuu) +20 C tienoilla ja talvella (heinä-syyskuu) +15 C tienoilla. Sateita tulee lähinnä talvella lähinnä kostean sumun muodossa, todellista sadetta saadaan kesäisin lyhyinä ja paikallisina kuuroina. Kaupungin pääasialliset nähtävyydet ovat historialliset rakennukset, luostarit, pyhäköt ja kirkot kaupungin siirtomaa-ajalta peräisin olevassa keskustassa, jossa siellä täällä on myös slummeja ja moderneja tornitaloja. Kaupunki on myös kuuluisa erinomaisesta meriruuastaan. Lima on etelä-amerikkalaiseksi kaupungiksi kohtuullisen turvallinen, joskin ryöstöt ja huijaukset ovat yleisiä. Etenkin jalkapallopelien alueita tulee pelien jälkeisinä aikoina välttää sillä kannattajien väliset yhteenotot ovat usein väkivaltaisia. Baareissa ja klubeilla tulee aina kiinnittää erityistä huomiota omaan juomaan, sillä huumaukset ja siten ryöstöt ja raiskaukset ovat lähes yhtä yleisiä kuin taskuvarkaudet.

Väkiluku: 8 852 000
Rantakohde : Kyllä
Vuoristokohde : Ei
Suomalaisten suosima kohde: Ei
Lentoaika Helsinki - Lima: > 18h (1 vaihto)
Viralliset kielet: aimara, espanja, ketsua
Englannin kielen osaamistaso : Kohtalainen
Hätänumerot: 105 (poliisi), 117 (ambulanssi), 116 (palokunta)
Valuutta: Perun nuevo sol (PEN)
Sähköpistokkeet: A (näytä), B (näytä), C (näytä)
Jännite: 220 V
Aika kohteessa: 27.04.2017, 15:38 (-0500 PET)

Sijaintikartta

Sääennuste

To 27.04

Partly cloudy

26°C

Pe 28.04

Partly cloudy

27°C

La 29.04

Partly cloudy

28°C

Su 30.04

Cloudy

28°C

Ma 01.05

Partly cloudy

28°C

Ti 02.05

Partly cloudy

27°C

Ke 03.05

Cloudy

27°C

Säätila kuukausittain

Kuukausi Päivän keskiarvo °C Päivän maksimi °C Päivän minimi °C Sadepäiviä Luokitus
Tammikuu 27.5 33.1 22.7 5
Helmikuu 26.9 32.6 22.4 5
Maaliskuu 25.9 31.5 21.4 5
Huhtikuu 22.8 28.1 18.7 5
Toukokuu 19.8 24.9 16.0 4
Kesäkuu 17.6 22.6 13.5 4
Heinäkuu 17.9 23.4 13.7 3
Elokuu 18.6 24.2 14.2 4
Syyskuu 20.5 26.1 15.9 3
Lokakuu 23.2 28.9 18.3 5
Marraskuu 24.9 30.6 20.0 5
Joulukuu 26.5 32.2 21.6 5

Tarkempaa tietoa: Liman sääennuste ja säätila kuukausittain

Opasvideo

Hintataso

Lima on hintatasoa maailmanlaajuisesti vertailtaessa melko halpa kohde. Suomen keskiarvoon verrattuna Liman yleinen hintataso on 44.82% matalampi ja vuokrahintataso 32.62% matalampi.

Päiväbudjettiarvio halvalla matkustaessa on päivässä 31.51 € sisältäen halvimman tasoisen hostellin, ruokailut halvoissa ravintoloissa sekä julkisen liikenteen käyttämisen.

Päiväbudjettiarvio keskitasoisesti matkustaessa on päivässä 139.27 € sisältäen keskitasoisen hotellin, ruokailut normaalihintaisissa ravintoloissa sekä taksin käyttämisen liikkumiseen.

Tärkeitä hintoja:

  • Hotelli (2 tähteä): 35 €
  • Hotelli (3 tähteä): 64 €
  • Hotelli (4 tähteä): 111 €
  • Hotelli (5 tähteä): 221 €
  • Taksimatka (5 km): 8.74 €
  • Taksimatka (10 km): 15.79 €
  • Olut (0.5l) ravintolassa: 1.41 €
  • Ateria McDonaldsissa: 4.22 €
  • Ruokailu edullisessa ravintolassa: 2.82 €

Tarkempaa tietoa: Liman hintataso

Kohdekartta

Kohdekartta suurempana: Liman kartta

Turvallisuus

Lima on luokiteltu melko turvalliseksi kohteen turvallisuusluokituksen ollessa 3/5.

Turvallisuusindeksiarvot (korkeampi parempi):

  • Yleinen: 30.6 (heikompi kuin Suomen keskiarvo 79.1)
  • Kävely yksin ulkona päivällä: 45.3 (heikompi kuin Suomen keskiarvo 92.6)
  • Kävely yksin ulkona yöllä: 19.7 (heikompi kuin Suomen keskiarvo 75.3)

Tarkempaa tietoa: Liman turvallisuus

Katso myös: Ulkoministeriön matkustustiedote - Peru

Autonvuokraus

Autonvuokraukseen vaikuttavia tärkeimpiä asioita Etelä-Amerikassa:

  • Ajokortti: Kansainvälinen ajokortti on yleisesti suositeltava, muttei välttämättä pakollinen. Kysy suomalaisen ajokortin riittävyyttä vuokrausfirmasta.
  • Ajopuoli: Etelä-Amerikassa liikenne on oikeanpuoleinen, eli sama kuin Suomessa. Ainoina poikkeuksina tähän ovat Guyana ja Suriname.
  • Ikärajoitukset: Ikärajoitus ajamiseen vaihtelee maittain. Esimerkiksi Argentiinassa ikärajoitus ajamiseen on 21-vuotta, joka on hyvin tavannomainen ikärajoitus Etelä-Amerikassa.
  • Maksulliset tiet, sillat ja tunnelit : Geography of toll roads North and South America

Auton voi vuokrata esim. Autoeurope:n kautta, joka löytää yhdellä kertaa hinnat suurimmista vuokraamoista kuten Hertz, Avis, Alamo ja Europcar.

Lue lisää sivulta Autonvuokraus Etelä-Amerikassa